sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tein itse ja säästin

En ole ikinä ennen oikein ymmärtänyt ”red neck repair” -  asennetta, mutta viimein senkin suhteen tuli valaistumiskokemus: Ruma korjaus on huomattava parannus susirumaan, tai muuten vain toimimattomaan lähtötilanteeseen.

Edelliset omistajat eivät olleet remontoineet keittiötä, mutta heitä edeltävät asukkaat olivat selvästi teettäneet remontin säästäen. Eli perinteiseen tapaan silloin hankitaan se suvusta/tuttavapiiristä se kaveri joka on innokas, mutta sillä on peukalo keskellä kämmentä, Tässä tapauksessa ne palkkasi sen kaverin vielä vähälahjaisemman serkun.

Jostain syystä keittiön kaappien päällä oli jämäpuista tehtyjä koolauksia, kesken loppunutta levyä ja maalia oli roiskaistu vähän näön vuoksi ja on siellä vähän kaapeleitakin. Toimiva, mutta ei nyt oikein tavalla silmää miellyttävä kokonaisuus. 

Oikeasti paremman tekeminen olisi edellyttänyt kaappien purkua ja taustan uusimista. Ei kiitos. Liikaa vaivaa. 
Vähän parempi olisi tarkoittanut uutta koolausta ja panelointia, kun kaapelit ja sähkörasiat olisi pitänyt saada piiloon. Siinä tulee vain hormin putki vastaan ja tila loppuu kesken. Ei nyt niin kiva vaihtoehto sekään. Ellei koko hormia olisi piilottanut paneloinnin taakse.



Joten oli aika löytää sisäinen punaniska remonttimies. Sitä auttoi kyllä kummasti rouvan hyvin suorat vihjailut, että eikö tuota kuitulevyä voisi käyttää. Sitä oli siis kellarissa ylimääräisenä, kun lattialistojen taakse sitä ei mennyt paljoakaan. Riittävän taipuisaa, joten alla olevat kaapelit ei haittaa ja leikkaus hoituu mattoveitsellä. Remontista oli jäänyt maaliakin yli. Eli ei kun hommiin.

Nollabudjetilla seuraavana aamuna keittiössä näyttikin jo tältä. 



Ei tällä avotakan haastattelukutsua tule, mutta aamukahvista lähti sellainen remontin keskellä elämisen kitkerä maku pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti