En ole ikinä ennen oikein ymmärtänyt ”red neck repair” - asennetta, mutta viimein senkin suhteen
tuli valaistumiskokemus: Ruma korjaus on huomattava parannus susirumaan, tai muuten vain toimimattomaan lähtötilanteeseen.
Edelliset omistajat eivät olleet remontoineet keittiötä,
mutta heitä edeltävät asukkaat olivat selvästi teettäneet remontin säästäen.
Eli perinteiseen tapaan silloin hankitaan se suvusta/tuttavapiiristä se kaveri joka on innokas, mutta sillä on peukalo keskellä kämmentä, Tässä tapauksessa ne
palkkasi sen kaverin vielä vähälahjaisemman serkun.
Jostain syystä keittiön kaappien päällä oli jämäpuista
tehtyjä koolauksia, kesken loppunutta levyä ja maalia oli roiskaistu vähän näön
vuoksi ja on siellä vähän kaapeleitakin. Toimiva, mutta ei nyt oikein tavalla
silmää miellyttävä kokonaisuus.
Oikeasti paremman tekeminen olisi edellyttänyt
kaappien purkua ja taustan uusimista. Ei kiitos. Liikaa vaivaa.
Vähän parempi
olisi tarkoittanut uutta koolausta ja panelointia, kun kaapelit ja sähkörasiat
olisi pitänyt saada piiloon. Siinä tulee vain hormin putki vastaan ja tila
loppuu kesken. Ei nyt niin kiva vaihtoehto sekään. Ellei koko hormia olisi
piilottanut paneloinnin taakse.
Joten oli aika löytää sisäinen punaniska remonttimies. Sitä
auttoi kyllä kummasti rouvan hyvin suorat vihjailut, että eikö tuota kuitulevyä
voisi käyttää. Sitä oli siis kellarissa ylimääräisenä, kun lattialistojen
taakse sitä ei mennyt paljoakaan. Riittävän taipuisaa, joten alla olevat
kaapelit ei haittaa ja leikkaus hoituu mattoveitsellä. Remontista oli jäänyt
maaliakin yli. Eli ei kun hommiin.
Nollabudjetilla seuraavana aamuna keittiössä näyttikin jo
tältä.
Ei tällä avotakan haastattelukutsua tule, mutta aamukahvista lähti
sellainen remontin keskellä elämisen kitkerä maku pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti